Viralliset säännöt
Turun Science Fiction Seura ja Suomen Tieteiskirjoittajat järjestävät palautteellisen science fiction- ja fantasianovellikilpailun NOVA 2010
Säännöt
- Kilpailu on avoin kaikille, jotka eivät ole aikaisemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta (omakustanteet ja julkaisut antologioissa eivät ole este osallistumiselle).
- Novellien tulee olla kirjoitettu joko tietokoneella tai kirjoituskoneella A4-arkeille ja vain yhdelle puolen arkkia. Rivejä arkilla saa olla korkeintaan 30 rivivälin ollessa vähintään 1,5. Fonttikoon on oltava lukukelpoista (n. 12pts). Marginaalit joka reunasta vähintään 2 cm.
- Sivut pitää numeroida siten, että samassa yhteydessä käy ilmi myös novellin sivujen kokonaismäärä (esim. 1/12, 2/12 jne.). Lisäksi jokaiseen sivuun tulee merkitä nimimerkki, jolla ko. novelli osallistuu, sekä novellin nimi. Oma nimi ei saa ilmetä novelliliuskoista millään tapaa.
- Kisaan saa osallistua useammalla kuin yhdellä novellilla, mutta kunkin novellin kanssa tulee käyttää eri nimimerkkiä.
- Novellit tulee kirjoittaa suomeksi.
- Aihe on vapaa, kunhan se liittyy science fictioniin tai fantasiaan.
- Tekstin maksimipituus on 20 liuskaa annetuin rivivälein ja marginaalein. Liian pitkiksi katsotut tekstit hylätään. Jos on epävarma ohjeista, kannattaa ottaa kisan sihteeriin yhteyttä ennen novellin lähettämistä. Lisätietoja usein kysytyistä kysymyksistä
- Tekstin tulee olla alkuperäinen ja ennen julkaisematon koskien sekä paperi- että verkkojulkaisuja. Tuomaristo voi harkintansa mukaan hylätä tekstin, joka on osallistunut Novaan jo aiemmin eikä siihen ole tehty merkittäviä muutoksia. Kilpailussa palkittuja tekstejä ei saa julkaista muualla ennen Spin- tai Kosmoskynä-lehtiä, ellei niiden päätoimittajien kanssa muuta sovita.
- Esiraati tai tuomaristo saa hylätä ohjeiden vastaisesti kirjoitetun tekstin. Rivimääriin, marginaaleihin ja tekstin luettavuuteen siis kannattaa kiinnittää huomiota.
- Novellit postitetaan kolmena kappaleena ja niiden tulee olla postitettu viimeistään maanantaina 1.3.2010. Kilpailutöitä ei palauteta.
- Voittanut novelli julkaistaan Spinissä. Muita sijoittuneita julkaistaan Spinissä ja Kosmoskynässä sen mukaan, mitä lehtien päätoimittajat päättävät. Julkaisupäätös ilmoitetaan kirjoittajalle kisan jälkeen kuukauden sisällä.
- Novelleja saa ja on jopa suotavaa muokata palautteen perusteella ennen julkaisua.
Novellin lähettäminen
Omat yhteystiedot (nimi, osoite, puhelinnumero ja etenkin sähköpostiosoite) kirjoitetaan paperille, joka suljetaan kirjekuoreen A. Kirjekuoren päälle kirjoitetaan nimimerkki, jolla osallistuu, sekä osallistuvan novellin nimi. Novelli kolmena kappaleena ja kirjekuori A laitetaan kirjekuoreen B, joka lähetetään osoitteeseen
TSFS ry. / NOVA 2010
PL 538
20101 Turku
Nimimerkin avulla kirjoittajien henkilöllisyys pysyy salassa esiraatilaisilta ja tuomareilta. Kaikki kirjoittajat ovat samanarvoisessa asemassa, kun aiemmat ansiot eivät pääse vaikuttamaan tekstien arvosteluun.
Kannattaa varmistaa, että lähetyksessä on oikea määrä postimerkkejä, sillä järjestäjät varaavat oikeuden olla lunastamatta postista lähetyksiä, joissa on riittämätön postimaksu.
Tuomaristo
Novan tuomaristoon vuonna 2010 kuuluvat Kosmoskynän päätoimittaja Pasi Karppanen, kriitikko ja novellisti Aleksi Kuutio, kriitikko Marianna Leikomaa, kirjailija ja kustannustoimittaja Anne Leinonen sekä suomentaja Johanna Vainikainen-Uusitalo. Kisassa on esiraati, joka karsii jatkoon pääsevät novellit tuomaristolle. Esiraatiin kuuluvat Camilla Kantola, Pasi Karppanen ja Christine Thorel.
Palkinnot
Novelleista palkitaan kymmenen parasta. Voittaja saa 200 euroa, toiseksi tullut 100 ja kolmanneksi 50 euroa. Kunniamainitut saavat 40 euroa. Palkintosummat voivat kasvaa riippuen eri avustuksien saamisesta.
Voittajat julistetaan ja palkinnot jaetaan Jyväskylässä 16.–18.7. Finncon-tapahtumassa. Palkituille ilmoitetaan erikseen. Tuloslista on nähtävillä Spinissä, Kosmoskynässä ja NOVAn sivuilla jakotilaisuuden jälkeen.
Palaute
Henkilökohtaista palautetta annetaan kolmiportaisesti novellin menestymisen mukaan.
- Palkitut novellit (sijat 1–10) saavat palautetta tuomaristolta.
- Esiraadilta tuomaristolle edenneet, mutta sijoittumatta jääneet novellit saavat palautteen esiraadilta.
- Muut palautetta pyytäneet saavat esiraadin kirjoittaman yleispalautteen, jossa käydään läpi vuoden sadon suurimpia kompastuskiviä ja yleisiä kirjoitusohjeita.
Lisätietoja
NOVA-sihteeri Leila Paananen
nova2010(ättä)tsfs(piste)fi
http://www.tsfs.fi/nova/