Lehdistötiedote 2007

NOVA 2007 jaettu voitto Anne Alasirniölle ja Niilo Seväselle

Valtakunnallisen Nova 2007 -novellikilpailun tulokset julkistettiin Finncon 2007 -tapahtumassa Jyväskylässä lauantaina 14.7. Ensimmäinen palkinto jaettiin oululaiselle Anne Alasirniölle novellillaan "Merestä olet sinä tullut" ja kuopiolaiselle Niilo Seväselle novellillaan "Talven portti". Kolmanneksi tuli helsinkiläinen Timo Saarto novellillaan Varrella virstan".

Tänä vuonna kahdeksatta kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistui 96 kirjoittajaa yhteensä 133 novellilla. Mukana oli sekä aloittelevia että kokeneempia kirjoittajia eri puolilta Suomea.

Esiraati, johon kuuluivat Anna Ohinmaa, Leila Paananen ja Tuukka Urpi, arvosteli kaikki novellit ja valitsi niistä finaaliin 22 parasta, joista tuomaristo valitsi kymmenen kärjen. Tuomareina toimivat Suvi Allén, Pasi Karppanen, Liisa Rantalaiho, Katja Salminen ja Miina Supinen.

Kisan kärki erottui hyvin selvästi, mutta kärjessä oli puolestaan niin tasavahvoja novelleja, että tuomaristo päätti tänä vuonna jakaa ensimmäisen sijan kahden hyvän mutta erilaisen novellin kesken. Toisaalta kahdenkymmenenkahden finalistin joukossa on useita novelleja, joiden kohdalla tuomaristo suosittelee korjailua tai uudelleenkirjoittamista. Kymmenen kärkeen valikoituneissa novelleissa korostuivat fantastiset kauhuelementit, ja lisäksi usea novelli oli sijoitettu historialliseen kontekstiin. Toistuvasti novelleissa tuli esille vesi ympäristönä: meri, järvi tai joki ja niihin liittyvät kriisit, toiveet ja pelot.

Nova on palautteellinen science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu, ja sen tarkoituksena on sekä kannustaa kirjoittamaan että kouluttaa kirjoittajia. Kaikki osallistujat saavat yleispalautteen ja 25:n kärki henkilökohtaisen palautteen. Kilpailun järjestivät Suomen Tieteiskirjoittajat ry. ja Turun Science Fiction Seura ry, ja se on saanut rahoitusta Jenny ja Antti Wihurin säätiöltä.

Tulokset

  1. Anne Alasirniö: Merestä olet sinä tullut (150 €)
    Niilo Sevänen: Talven portti (150 €)
  2. Timo Saarto: Varrella virstan (100 €)
  3. Timo Saarto: Poika ja tinasotamies (40 €)
  4. Liisa Nurro: Luostarin ikkuna (40 €)
  5. Hanne Martelius: Legenda (40 €)
  6. Jussi Katajala: Morgan Giffordin maalaukset (40 €)
  7. Heini Kalliomäki: Täällä lie lohikäärmeitä (40 €)
  8. Heikki Nevala: Herra Tvist (40 €)
  9. Tuomas Saloranta: Joelta tullut (40 €)

Loppukilpailussa olivat lisäksi mukana seuraavat kirjoittajat: Mirka Ulanto, Elli Leppä, Otto Sinisalo, Tuomas Saloranta (kahdella novellilla), Christine Thorel, Rauni Lintula, Piia Tirronen, Tiina Raevaara, Kantis Väisänen, Mikko Honkala ja Tapio Kujala.

Lisätietoja: Mari Saario, GSM 045 652 6529

Voittajien luonnehdinnat

1. Merestä olet sinä tullut

Kun ihmiset hukkuvat mereen, mitä heidän ruumiilleen siellä tapahtuu? Pikkutyttö suree leikkitoveriaan, joka satojen muiden lailla on hukkunut laivan mukana. Kauhuelementtejä käyttävä novelli on rakenteeltaan erittäin hyvin rytmitetty, psykologisesti herkkä kuvaus pelosta ja surusta.

1. Talven portti

Viikinkilaivan miehistö uskoo löytäneensä rikkaan saaren ryöstettäväkseen, mutta talven uhka onkin lähempänä kuin he luulivat. Omalla tulkinnallaan pohjoisen mytologiasta kirjoittaja luo novelliin mukaansatempaavan juonen ja miljöön.

3. Varrella virstan

Nuoret viettävät lauantai-iltaa autoajelulla, mutta Virstan varrella aika noudattaakin toisia lakeja. Novellin tyyli ja tunnelma pysyvät hyvin hallussa alusta loppuun.

4. Poika ja tinasotamies

Fabian osallistuu seurapiirien spiritistiseen istuntoon ja kohtaa torjutun muistonsa. Kirjoittaja hallitsee erinomaisesti sekä novellin ajankuvan että henkilökuvauksen.

5. Luostarin ikkuna

Elisa pakenee näkyjään luostariin, mutta ne eivät jätä häntä rauhaan. Omaperäinen, hauska tarina, joka houkuttaa lukemaan eteenpäin.

6. Legenda

Sukupolvien vaihtumisen alkumyytti, jossa on oma vahva tunnelmansa ja kuvastonsa.

7. Morgan Giffordin maalaukset

Dekkarityyliin kirjoitettu mukaansatempaava tarina maalauksista, joiden tieto on edellä aikaansa.

8. Täällä lie lohikäärmeitä

Rakenteellisesti hyvin hallittu parodia lohikäärmeestä ja kyläläisistä.

9. Herra Tvist

Puukkojunkkarien aikaan sijoitettu dramaattinen tarina hyödyntää P. Mustapään runoa. Erityisen vaikuttavaa on novellin pohjanmaalainen tuntu ja unenomainen aaveen kuvaus.

10. Joelta tullut

Nuori säätyläistyttö kohtaa kesähuvilan metsässä oudon pojan. Vai mistä on kysymys? Novellissa viehättää erityisesti aistimusten kuvaus.