Nova

Nova on aloitteleville kirjoittajille suunnattu palautteellinen science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu. Kilpailun tarkoituksena on auttaa osallistujia kehittymään kirjoittajina ja nostaa sf/f-kirjoittajakenttään uusia nimiä. Kisa on tarkoitettu kirjoittajille, jotka eivät ole vielä julkaisseet omaa kaunokirjallista teostaan (julkaisut antologiassa tai omakustanteet eivät ole este osallistumiselle). Atorox-palkinnon voitto ja Portti-novellikilpailun ensimmäinen sija kuitenkin luetaan ansioiksi, joiden jälkeen kirjoittajaa ei voi pitää aloittelijana.

Palautetta annetaan kaksiportaisen mallin mukaan. Palkitut novellit (sijat 1–10) saavat palautteen tuomaristolta. Esiraadilta tuomaristolle edenneet, mutta sijoittumatta jääneet novellit saavat palautteen esiraadilta. Lisäksi Novan kotisivuilta löytyy edellisten esiraatien yleispalautteista koostuva kestoyleispalaute, jonka sisältöön kannattaa tutustua jo ennen oman novellin lähettämistä kilpailuun.

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat tarjoaa kilpailussa kolmen kärkeen sijoittuneille kirjoittajille mentorointia. Mentorointi toteutetaan kilpailua seuraavana kalenterivuonna, jolloin palkituilla on mahdollisuus saada 1-3 kertaa palautetta omista novellipituisista teksteistään.

Novan järjestäjinä toimivat Turun Science Fiction Seura ry, Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry. sekä Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry.

Nova 2024: Esiraativaihe on alkanut

Kiitos kaikille osallistujille! Esiraadin arvosteltavana on tänä vuonna 131 novellia. Toukokuussa alkaa tuomaristovaihe, jonne yltäneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Nova 2024

Aloitteleville kirjoittajille suunnattu tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu Nova järjestetään 24. kerran.

Nova 2024:n tuomaristoon kuuluvat kirjailija Camilla Kantola, kirjailija Mikko Rauhala, vuoden 2023 Nova-voittaja Isto Niemi ja vuoden 2020 Nova-voittaja Anna Ojalahti. Esiraatiin, joka karsii jatkoon tuomaristolle pääsevät novellit, kuuluvat Rinna Saramäki, Tauno Vainionpää ja Uuno Tapper.

Kilpailun deadline on torstaina 29.2.2024 klo 23:59.

Novellit tulee kirjoittaa suomeksi. Aihe on vapaa, kunhan se liittyy science fictioniin tai fantasiaan. Kisaan voi osallistua useammalla novellilla. Tekstit, joiden maksimipituus on 45 000 merkkiä välilyönteineen (noin 20 sivua), lähetetään viimeistään 29.2.2024 osoitteeseen novakilpailu (at) gmail (piste) com. Sähköpostin otsikoksi nimimerkki sekä novellin nimi, viestin leipätekstiin osallistujan nimi ja yhteystiedot, ja novelli sähköpostin liitteeksi rtf-tiedostona muodossa novellinnimi_nimimerkki.rtf.

Novan sivuilta löytyvät viralliset säännöt kannattaa lukea läpi, sillä esiraati tai tuomaristo voi hylätä sääntöjenvastaisen novellin. Novan sivuilla on myös malli tiedostosta.

Lisätietoa:
kisan sihteeri Milla Havanka, nova2024 (at) tsfs (piste) fi

Edellisten Nova-kilpailujen tulokset

2023
2021
2020
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2001
2000