Yleispalaute

Johdanto

Nova on aloitteleville kirjoittajille suunnattu palautteellinen science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu, joka on järjestetty vuosittain vuodesta 2000 lähtien. Kilpailun tarkoituksena on auttaa osallistujia kehittymään kirjoittajina ja nostaa sf/f-kirjoittajakenttään uusia nimiä. Kisa on tarkoitettu kirjoittajille, jotka eivät ole vielä julkaisseet omaa kaunokirjallista teostaan.

Tähän yleispalautteeseen on koottu Novan esiraatien ja tuomaristojen vuosien varrella tekemiä havaintoja kisaan osallistuneille novelleille ominaisista ilmiöistä ja novellien ongelmakohdista. Yleispalaute pyrkii olemaan käytännöllinen työkalu, jonka neuvoja ja vinkkejä hyödyntämällä varsinkin aloitteleva kirjoittaja saa muokattua omaa tekstiään paremmaksi ja toimivammaksi. Emme kuitenkaan tarkoita sitä orjallisesti noudettavaksi, sillä monet "väärin" kirjoitetutkin novellit voivat olla loistavia. Nämä ohjenuorat pyrkivät helpottamaan kirjoittajan työtä, eivät tekemään sitä raskaammaksi.

Novelli on klassisen määritelmän mukaan tarina, jonka pystyy lukemaan yhdellä kertaa. Tieteis- ja fantasianovellit ovat usein pidempiä kuin valtavirtanovellit, koska mukaan täytyy usein mahduttaa myös maailmankuvausta.

Novellit voidaan jakaa kahteen eri kategoriaan: juoninovelliin ja tilannennovelliin. Juoninovellissa on selkeä tarina ja teema, ja se huipentuu käännekohdan jälkeiseen suljettuun loppuun. Tilannenovellissa sen sijaan juoni ei ole niin tärkeä kuin havainnot ja tunnelmat, ja sen loppu on usein avoin. Jako ei käytännössä kuitenkaan ole näin yksioikoinen, vaan yleensä novelleissa on piirteitä kummastakin kategoriasta.

Nova on tieteis- ja fantasianovellikilpailu. Lyhyesti se tarkoittaa sitä, että novelleissa tulee olla kuvitteellisia maailmoja tai sellaisia kuvitteellisia asioita, joita ei voi tapahtua tosielämässä. Siksi myös yliluonnollinen kauhu lasketaan mukaan, mutta ei esimerkiksi kauhunovellia, jossa on sarjamurhaaja.

1. Rakenne

1.1 Novellin rakenne

Novellin voi rakentaa monella eri tavalla, mutta yleensä novellissa on hyvä olla selkeä aloitus, käännekohta ja lopetus. Tavanomaisesta poikkeava rakenne voi tehdä taitavan kirjoittajan käsissä novellista kiinnostavan ja omaperäisen, mutta rakenteelliset kokeilut voivat pahimmillaan johtaa myös täydelliseen katastrofiin.

Kuvittele juoni kaarena tai polkuna paikasta A paikkaan B. Juonen pitää olla selkeä, sillä sivupolut eivät kuulu novelliin. Jos kuitenkin haluat kuljettaa kahta eri juonta samassa tarinassa, ne on tuotava lopussa yhteen, tai ainakin niiden välisen suhteen on selvittävä.

Jos lähdetään pisteestä A ja ajaudutaan pisteeseen D ilman selkeää käsitystä siitä, mitä siinä välillä tapahtui, on juoni rikkonainen ja epäuskottava. Päähenkilö vaihtuu kesken tekstin, näkökulmavaihdoksia on liikaa. Erityisesti minä- ja hän-kerronnan meneminen sekaisin kesken kerronnan on vaarallista. Lukijan täytyy aina tietää, kenen tarinaa hän seuraa. Yksinkertainen rakenne voikin olla parempi ratkaisu kuin monimutkainen, useita tilanteita ja kohtauksia sisältävä eepos.

Vaikka kisan enimmäispituus on 45 000 merkkiä, ei novellia ole pakko kirjoittaa sen pituiseksi. Novellissa tiiviys on etu, eikä tarinaa ei kannata venyttää suotta. Mieti, ovatko kaikki kohtaukset tarpeellisia, ja muista, että tekstissä voi olla aukkoja: ajan, paikan tai näkökulman siirtymiä, joita ei selitetä. Lukijan voi heittää suoraan tapahtumien keskelle, ja tapahtumia edeltävät asiat voi jättää selittämättä.

Yhteen hetkeen tai kestoltaan lyhyeen tapahtumaan keskittyminen on usein tehokkaampaa kuin vuosien tapahtumien kuvaaminen suorana kerrontana. Jos novellin aikajatkumoa halutaan laajentaa esimerkiksi muutaman päivän ulkopuolelle, muistot ja takaumat ovat hyvä keino siihen. Jos novellissa kuvataan yhden ihmisen tarina syntymästä kuolemaan, se alkaa tyylillisesti muistuttaa romaania. Myös monimutkaiset, päällekkäin menevät juonirakennelmat kannattaa suosiolla säästää pidempiin tarinoihin.

Novelleja vaivaa usein takapainotteisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että lukijan mielenkiinto herää reilusti puolenvälin jälkeen ja loppuratkaisu tulee vastaan liian nopeasti. Novellin alkupuolelta olisi voinut jättää useita sivuja pois, ja loppu puolestaan olisi vaatinut laveampaa kirjoittamista. Kirjoittajan kannattaa miettiä, mikä on novellin kantava idea ja miten novelli rakennetaan, jotta lukijan huomio kiinnittyy ideaan.

Isoja elementtejä ei pidä koskaan repiä lukijan silmien eteen tyhjästä. Kun lukija törmää johonkin yllättävään, hänen pitää kyetä katsomaan taakse ja näkemään, kuinka juuri koettu sopii kuvioon. Esimerkiksi eräässä kilpailuun lähetetyssä novellissa tarinan pääasiallinen ongelma, henkilöhahmoon kohdistunut kirous, tuli nopeasti ja puun takaa. Loppuhuipennus pitää pohjustaa, ja sille pitää antaa riittävästi aikaa toteutua.

1.2. Aloitus

Novelli on niin tiivis ilmaisun muoto, että johdannot ovat tarpeettomia. Vuosien varrella Novaan on lähetetty monia novelleja, joissa päähenkilö kertoo heti ensimmäiseksi lukijalle nimensä, ikänsä, ammattinsa ja taustansa tai joissa selostetaan sivukaupalla maailman historiaa. Tätä tulisi välttää ja sen sijaan antaa lukijan tehdä nämä havainnot itse.

Aloita siitä, mistä tapahtumatkin alkavat. Lukija täytyy saada koukkuun jo ensimmäisessä kappaleessa ja viimeistään ensimmäisellä sivulla. Tämä onnistuu suoran toiminnan tai mielenkiintoisen ajatuksen tai tilanteen avulla. Poista parilta ensimmäiseltä liuskalta turhat selittelyt ja hyppää suoraan toimintaan.

1.3. Lopetus

Naseva aloitus on novellille eduksi, mutta sama koskee myös novellin lopetusta. Selittelevät loppukappaleet joutavat romukoppaan. Katkaise tarina ajoissa; elokuvissa ja romaaneissa jäähdytellään kliimaksin jälkeen, mutta lyhyissä novelleissa se ei ole tarpeen. Novellin loppuratkaisuksi riittää senhetkisen tilanteen purkaminen. Päähenkilön kohtalon muutaman vuoden kuluttua voi aivan hyvin jättää auki.

Novelliin kuuluu jonkinlainen ristiriita ja käänne – jos ei suurina tapahtumina, niin vähintään päähenkilön mielessä tapahtuvana muutoksena. Jos mikään ei ole toisin tarinan loppuessa, ei kyseessä ole novelli. Lopetukseen olisi saatava tarinan päättävä kliimaksi tai ratkaisu novellin ristiriitaan. Sen on suljettava novellin tapahtumat ja vastattava tarinan herättämiin kysymyksiin.

Ennen kirjoittamaan ryhtymistä kirjoittajalla pitäisi olla pääpiirteissään selvillä, miten tarina loppuu. Jos kirjoittaja ei tiedä, minne hänen tarinansa on menossa, lopputulos on usein sekava. Tämä näkyy usein myös hätäisenä lopetuksena, kun tarinan langat on täytynyt saada solmittua nopeasti umpeen, ennen kuin 45 000 merkkiä tulee täyteen. Novassa on nähty runsaasti novelleja, joissa päähenkilö kuolee tavalla tai toisella tarinan lopussa. Hyvin toteutettuna ratkaisu voi toimia oikein hyvinkin, mutta usein se jättää lukijalle vaikutelman, ettei kirjoittaja ole keksinyt muutakaan tapaa saattaa novellia päätökseen.

Tapahtumia ei ole hyvä ratkaista hihasta repäistyllä loppuratkaisulla, vaan kaiken on oltava linjassa edellä tapahtuneen kanssa. On tarinan kannalta epäuskottavaa, jos ratsuväki saapuu kutsumatta paikalle ja pelastaa päähenkilön aivan sattumalta. Monet elävässä elämässä tapahtuvista asioista ovat liian uskomattomia toimiakseen proosassa.

1.4. Näkökulmanvaihdokset

Se, kenen näkökulmasta novelli kerrotaan, on tärkeää. Näkökulmaa ei kannata vaihtaa perusteetta, vaikka mieli tekisikin. Jos näkökulma poukkoilee jatkuvasti henkilöstä toiseen ja takaisin, lopputulos on sekava. Parasta olisikin pitäytyä yhdessä tai korkeintaan parissa henkilössä, joiden näkökulmasta asioita tarkastellaan. Jos mukana on näkökulmanvaihdoksia, ei niitä kuitenkaan saisi sijoittaa kesken kohtauksen, saati kappaleen tai lauseen. Lukijan pitää pystyä ymmärtämään, kenen tarinaa novellissa lopulta seurataan.

Mieti, kuka on novellin päähenkilö. Kerrottiinpa tarinaa sitten minä- tai hän-muodossa, on tarinan rakenteen kannalta hyvä pitäytyä tiukoissa valinnoissa. Taitava kirjoittaja voi leikkiä näkökulmilla ja tehdä ilmiöstä tai asiasta päähenkilön, mutta jos olet vähänkin epävarma, valitse mieluummin yksi selkeä näkökulmahenkilö.

Yksi näkökulmahenkilö antaa selkeän pohjan juonen rakenteelle; tarinassa on joku näkijä tai kokija, jonka kautta kerrottava asia annostellaan lukijalle. Useampi näkökulma voi hajottaa juonikaaren ja tehdä tapahtumien kulusta epäselvän. Jos käytät kaikkitietävää kertojaa, joka voi nähdä kaikkien henkilöiden ajatuksiin ja seurata jokaista vuorollaan, pidä linja koko tarinan ajan.

Joskus kirjoittajat haluavat kokeilla erilaisia näkökulmatekniikoita. Näkökulmia on usein kaksi, joskus koko novelli oli rakennettu vaihtuvien näkökulmien varaan. Toisinaan tämä ratkaisu toimii, toisinaan ei. Lyhyt novelli ei välttämättä kestä näkökulmatekniikkaa. Jos käytetään useampaa kokijaa, on novelli rakennettava taiten ja varmistettava, että näkökulmat oikeasti tuovat tarinaan jotakin uutta.

Näkökulman vaihtaminen aivan lopussa johonkin aiemman tarinan kannalta ulkopuoliseen tahoon on riskialtista. Aivan liian usein se ei toimi, vaan antaa lukijalle turhautuneen tunteen. Jos näkökulmavaihdoksia tehdään lopetukseen, sen täytyy olla erityisen perusteltua.

1.5. Selittäminen ja sekavuus

Lukija pitäisi pystyä johdattamaan luontevasti tarinan maailmaan. Etenkin scifissä ero puhki selitetyn ja käsittämättömän välillä on hiuksenhieno, ja keskitietä on vaikea kokeneenkin kirjoittajan löytää. Mieti, paljonko lukija ylipäätään tarvitsee selittelyä luomastasi maailmasta. Luota hänen havaintokykyynsä ja vältä "infodumppeja" eli pitkiä (tai lyhyempiäkin) selostuksia esimerkiksi novellin maailmasta, tekniikasta tai taustoista. Infodumppi nimittäin pysäyttää aina tarinan. Jos sen sisältö on tärkeää, se tulee ujuttaa tarinaan vaivihkaa vähän kerrallaan esimerkiksi henkilöiden toiminnan tai tapahtumien kautta.

Infodumppia ei ole hyvä piilottaa dialogiin. Jos kirjoittaja panee hahmonsa kertomaan toisilleen asioita, jotka ovat heille itsestäänselvyyksiä, on se sama kuin kaksi suomalaista alkaisi luennoida toisilleen siitä, kuinka Suomessa siirryttiin käyttämään euroja markkojen tilalla vuonna 2002. "Näytä, älä selitä" on mainio neuvo kaikille kirjoittajille; asiat pitäisi pystyä kuvaamaan toiminnan kautta, ei selittämällä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että lukija tarvitsee jonkin verran tietoja siitä, missä mennään. Hän nimittäin vain ärsyyntyy, jos ei lainkaan tajua, mistä on kyse. Hyvä tapa on ottaa mukaan jokin ulkopuolinen henkilöhahmo, joka tutustuessaan uuteen paikkaan johdattaa lukijan sisälle maailmaan. Tästä hyvä esimerkki ovat esimerkiksi Tolkienin hobitit, jotka turvallisesta Konnusta lähtiessään joutuvat suureen, vieraaseen maailmaan, johon lukija tutustuu yhtä jalkaa heidän kanssaan.

2. Juoni, tarina, ym.

2.1. Juoni ja teema

Loistavalla ja omaperäiselläkään spefi-idealla ei pääse kovin pitkälle, jos novellista puuttuu juoni. Monet Novaan aikojen saatossa lähetetyt novellit ovatkin kompastuneet siihen, että niiden juonenkehittely on jäänyt kokonaan idean ja maailman esittelyn jalkoihin; näyttämö on valmisteltu huolellisesti, mutta esitys puuttuu, eivätkä näyttelijät tiedä, mitä heidän pitäisi yleisön edessä tehdä.

Novellissa on pohjimmiltaan kysymys muutoksesta. Jos novellissa ei tapahdu mitään, miksi tarina ylipäätään on kirjoitettu? Juoneen panostaminen onkin aivan ensiarvoisen tärkeää.

Hyvästä novellista löytyy konkreettisen aiheen lisäksi myös abstraktisempi teema. Novan esiraadit ovat havainneet, että ne novellit, joista on löydettävissä teema, ovat menestyneet kilpailussa paremmin kuin sellaiset, joista teemaa ei ole ollut löydettävissä tai jossa se on ollut luonteeltaan liian pinnallinen tai yleinen. Esimerkiksi novellit, joiden teemoiksi on luettavissa riisto yhteisössä tai yksilön pyrkimys rauhaan, ovat menestyneet kilpailussa paremmin kuin sellaiset, joissa teemana on esimerkiksi yksinäisyys, rakkaus tai väkivalta yleisellä tasolla. Kilpailussa pärjänneissä novelleissa teema ja henkilöiden ristiriidat ja pyrkimykset liittyvät eheästi toisiinsa.

2.2. Juonen jännite, konflikti

Jännite on keskeinen osa hyvää novellia. Se voi syntyä juonenkulusta, konflikteista, henkilöiden erilaisuudesta tai maailmassa vaikuttavista ristiriidoista. Jännitteet tekevät tekstin mielenkiintoiseksi ja houkuttelevat lukemaan eteenpäin.

Novellin konflikti voi olla sisäinen (päähenkilön oma henkinen ristiriita), henkilökohtainen (jokin taho vastustaa päähenkilöä tavalla tai toisella) tai ulkoinen (ympäristö tai yhteiskunta on esim. vihamielinen, mutta asia ei kohdistu suoraan päähenkilöön henkilökohtaisesti).

Konfliktien merkitystä ei voi koskaan tarpeeksi korostaa. Esiraati kiinnittää erityisesti huomiota siihen, millaisen jännitteen novellin tarina pystyy lukijalle luomaan. Jos tarinassa on mielenkiintoiset päähenkilöt, riittävästi ristiriitoja ja konflikteja, se on heti rinnanmitan jännitteettömiä novelleja edellä.

Mieti tarkasti, miksi tapahtumat kulkevat niin kuin kulkevat. Juonenkäänteiden kuuluisi kuljettaa päähenkilöä konfliktista toiseen, kunnes lopulta tulee loppuratkaisu. Kaiken on oltava perustelua tarinan näkökulmasta, ei vain siksi, että kirjoittaja on ihastunut johonkin asiaan ja päättänyt runnoa tarinan haluamaansa muottiin uskottavuuden kustannuksella. Miksi juuri tälle henkilölle tapahtuu näin?

2.3. Scifistisyys ja fantastisuus

Fantasia ja scifi eivät tarkoita sitä, että voi kirjoittaa täysin psykedeelistä ja surrealista tekstiä, jonka juonessa ei ole päätä eikä häntää. Lisäksi tarinaa ei voi pitää scifinä eikä fantasiana, jos kaikki tapahtuu vain päähenkilön sekavassa mielessä (esimerkiksi huumeiden käytön vuoksi, unessa tai psykoosissa). Mikäli tarinasi voisi siis tapahtua oikeasti reaalimaailmassa, sen paikka ei ole Nova-kirjoituskilpailussa.

Joidenkin Novaan lähetettyjen novellien ongelmana on puolestaan ollut se, että niiden sf/f-sisältö on ollut kovin ohut ja päälleliimatun oloinen. Tarinat ovat olleet realistista mainstreamia vihoviimeiseen kappaleeseen asti, johon on sitten ujutettu jokin pieni sf/f-elementti. Tai sitten tarinassa esiintyvää spefististä elementtiä ei ole käsitelty kunnolla, vaan se on ohitettu hyvin pintapuolisesti, ja itse tarina olisi ihan hyvin voinut tapahtua nykyajan Suomessa. Jos novellisi kaikki sf/f-elementit voi korvata realistisilla elementeillä, ja lopputulos on silti ihan hyvä, jotain on vialla.

2.4. Uskottavuus

Erityisesti science fictionissa tapahtumien pitäisi olla uskottavia. Miksi juuri nämä henkilöt pelastuvat maapallon tuholta? Miksi juuri päähenkilö kuulee salaisuuden? Jos juoneen jää rekka-auton kokoisia uskottavuusaukkoja, ei lukija luota lukemaansa. Joidenkin Novaan lähetettyjen novellien kohdalla tuntuu myös siltä, että kirjoittaja on ymmärtänyt sf/f:n olevan synonyymi psykedeelisyydelle tai surrealismille. Se, että novelli edustaa sf- tai fantasiagenreä, ei tarkoita vapautta logiikasta.

Mieti tarinasi uskottavuutta ja loogisuutta; onko jokin juonenkäänne uskottava lukijankin mielestä, vai onko se mukana vain, jotta kirjoittaja saisi kuljetettua päähenkilöään haluamaansa suuntaan ja kohti loppukliimaksia? Juonenkäänteiden pitäisi myös sopia loogisesti novellin maailmaan.

2.5. Tyylilajit ja kirjoitustyyli

Science fictionia ja fantasiaa kirjoittaessa voi soveltaa myös kirjallisuuden muita tyylilajeja, esimerkiksi salapoliisikertomusta tai romanssia.

Romanssien kanssa kannattaa kuitenkin olla erityisen varovainen. Romanssi itsessään on hieno kirjallisuudenlaji, mutta scifiä tai fantasiaa kirjoitettaessa vaarallinen; monesti on niin, että vampyyrin tai enkelin voisi korvata naapurinpojalla juonen siitä pahemmin kärsimättä. Novaan on vuosien varrella osallistunut monia tekstejä, joissa romanssielementti on ollut liian yksioikoinen ja vahva. Jos aiot kirjoittaa novellin, joka liittää yhteen romantiikkaa ja sf/f:aa, lue myös romanttista kirjallisuutta välttääksesi sen kliseitä. Ellet ole tähän valmis, vältä liian pitkälle vietyjä romanttisia teemoja.

Huumorikin on taitolaji ja vaatii herkkyyttä. Huumori myös jakaa erityisen paljon lukijoiden mielipiteitä. Kopioitua humoristista tyyliä ja itsetarkoituksellista naurattamista kannattaa välttää. Oma teksti kannattaakin luetuttaa muilla, jotta näkee, keitä tai moniako se naurattaa; huumori novellistiikassa voi kolahtaa lukijaan tai mennä pahasti metsään. Monissa onnistuneissa humoristisissa teksteissä tyyli kantaa yhtenäisenä läpi koko tekstin. Pissakakkajutut, musta huumori, groteskeja vitsejä laukovat ritarit tai päähenkilön sarkastiset huomautukset eivät välttämättä miellytä samaa kohderyhmää. Mitä läpinäkyvämpää ja huomaamattomampaa huumori on, sen paremmin se yleensä tehoaa.

Toimintaan perustuva huumori on aina tehokkaampaa kuin tilanteet, joissa päähenkilöt kertovat toisilleen vitsejä. Kaikkien tekstin osien tulisi viedä tarinaa eteenpäin, mutta irtovitsit sitä harvoin tekevät. Jos juttu naurattaa kirjoittajaa kauheasti, se melko suurella todennäköisyydellä kannattaa poistaa tekstistä.

Myös runsas väkivalta voi rikkoa tarinan fiiliksen, erityisesti jos silmitöntä väkivaltaa harjoittaa tarinan päähenkilö, johon lukijan pitäisi samaistua. Jos lopputuloksena on joka tapauksessa ökkömönkiäisen kuolema, niin mieti, kannattaako arvokasta sivumäärää tuhlata yksityiskohtaisiin veriroiskeisiin. Ne eivät yleensä vie varsinaista tarinaa eteenpäin.

Alatyylin ilmaisut eivät paranna novellia, vaikka kirosanoja ja seksikohtauksia kuinka ujuttaisi tarinaan. Kirosana oikeassa paikassa oikealla hetkellä voi olla hyvä tyylikeino, mutta jatkuvasti ärräpäitä päästelevä päähenkilö on rasittava. Päähenkilö voi rakastaa ja rakastella, mutta varsinaiset seksitarinat alan lehtiin, kiitos!

3. Maailma ja henkilöt

3.1. Kliseet ja kuluneet teemat

Aihetta valitessaan uusi kirjoittaja usein kuvittelee keksineensä jonkin jutun ensimmäistä kertaa, vaikka todellisuudessa samaa ideaa on voitu käyttää jo lukemattomissa tarinoissa aiemmin. "Avaruudesta voisi tulla jokin uhka. Maapallo tuhoutuu, mutta yksi tyttö ja poika pelastuu, ja ne ovatkin oikeasti Aatami ja Eeva." Vaarallisimmillaan kliseet ovatkin silloin, kun kirjoittaja itse ei tajua niitä sellaisiksi. Ne tekevät novellista ennalta-arvattavan ja tylsän, koska ne eivät tuo tarinaan mitään uutta.

Kuluneita aiheita ovat esimerkiksi kuolemanjälkeinen odotustila, ihmisen ja androidin tai vampyyrin välinen rakkaustarina, robotit, tietokoneet tai hirviöt nousemassa luojaansa tai isäntäänsä vastaan, maapalloa uhkaava tuho, kohtaamiset muukalaisten kanssa, ajassa matkustaminen, ihmissudet, vampyyrit, keijukaiset ja muut mytologiset olennot, jalot tai langenneet haltiat, synkkää salaisuutta kantavat kostajat sekä maagisten esineiden etsintäretket. Fantasiateksteissä päähenkilön toimia on yllättävän usein motivoitu henkilökohtaisella kostolla, esimerkiksi perheen tai koko kansan murhaamisen kostamisella. Juonikuvio on tullut niin monta kertaa vastaan, että se on jo alkanut muuttua kuluneeksi. Traagiset lopetukset ovat niin ikään klisee, ja kirjoittajan tulisi olla niiden kanssa varovainen.

Ei silti kannata lannistua. Kirjoittaja ei voi täysin välttää kliseitä, mutta ei niitä myöskään tarvitse pelätä. Kun kuluneet ideat muovailee uusiksi ja pintakäsittelee ne jollakin tavanomaisesta poikkeavalla materiaalilla, on lopputulos usein raikas ja erilainen. Teemaa voi syventää ennennäkemättömään suuntaan esimerkiksi tyylilajia vaihtamalla tai yhdistämällä kaksi tai kolme aivan erilaista asiaa tai ideaa ja kokeilla syntyisikö niiden avulla uusi näkökulma vanhaan aiheeseen. Se on vaikeaa kokeneellekin kirjoittajalle, mutta onnistunut lopputulos palkitsee sekä lukijan että kirjoittajan. Kliseen poikkeavaa käyttöä voi hyödyntää myös lukijan huijaamisessa ja tarinan tekemisessä yllätykselliseksi. Muista, että lukija kaipaa juuri kirjoittajan omintakeista näkemystä asiaan.

Mieti, mikä on tarinasi spekulatiivinen elementti ja miten sitä on aiemmin käytetty kaunokirjallisuudessa. Yritä välttää esikuviesi suoraa kopioimista, ja pyri rakentamaan omaperäinen, uniikki ratkaisu. Vampyyreistä, ihmissusista, kansansaduista, kaksoisolennoista ja maailmanlopusta on kirjoitettu aiemmin paljon, joten perehdy perinteeseen, ennen kuin alat luoda omaa kokonaisuutta.

Mistä kliseet sitten haistaa? Spekulatiivista fiktiota lukemalla oppii tuntemaan genren kliseet. Elokuvista ja tieteissarjoista lainaaminen on varmin tapa mennä metsään. Ideanmetsästystä voi harrastaa muutenkin, vaikkapa tiedelehtiä lukemalla tai jännittäviä unia näkemällä.

3.2. Maailmanluonti

Tuntemamme todellisuuden ulkopuolelle sijoittuvissa tarinoissa maailmankuvauksen merkitys korostuu. Kun lukijalla ei ole ennakkokäsitystä siitä, millaisessa miljöössä liikutaan, on kirjoittajan vastuulla herättää vieras maailma henkiin.

Monet Novaan osallistuneet kirjoittajat ovat osoittaneet fantasiamaailmojensa luonnissa mielikuvituksettomuutta. Toisaalta Tolkienin teosten ja muun fantasiakirjallisuuden vaikutteista ei ole kyetty irrottautumaan omaperäiselle tasolle, toisaalta taas useissa novelleissa vieraan maailman paikannimiä, yhteiskuntaa, kulttuuria, uskontoa tai muita ominaispiirteitä ei ole kuvailtu lainkaan tai juuri lainkaan. Viimeksi mainitussa tapauksessa lukijan on hyvin vaikea päätellä edustaako novelli ylipäätään fantasiaa vai onko kyseessä sittenkin muutaman vuosisadan taakse omaan maailmaamme sijoittuva historiallinen novelli. Erityisen hankalaa tämä on silloin, kun päähenkilönä on ihminen, joka on ammatiltaan esimerkiksi varas tai palkkamurhaaja, eikä koko novellin aikana tapahdu mitään sellaista, mitä ei olisi voinut tapahtua joskus menneillä vuosisadoilla omassa maailmassamme.

Rakennetun maailman on myös oltava yhdenmukainen ja looginen omien sääntöjensä mukaisesti. Yksityiskohtien on oltava linjassa muun kokonaisuuden kanssa. Tulevaisuuden maailmassa on kyettävä perustelemaan (infodumppausta kuitenkin välttäen!), miksi kehitys on mennyt tarinan osoittamaan suuntaan. Fantasiamaailmassa on taikuudella oltava sääntönsä ja erilaisilla olennoilla rajoitteensa, jotka eivät voi muuttua kesken tarinan – ainakaan ilman hyvää ja uskottavaa syytä. Lukijalle ei tarvitse kaikkea selittää, mutta kirjoittajan on tunnettava maailmansa ja sen lainalaisuudet.

Mikä tekee luomastasi maailmasta uniikin, juuri sinun näköisesi, uskomattoman kokonaisuuden? Ovatko keksimäsi hienot termit ja nimet jo loppuunkaluttuja, aiemmin kirjoitetusta tuttuja? Vai voisitko keksiä omia tapoja, kulttuureja ja sivilisaatioita?

3.3. Henkilöhahmot

Novellin henkilöhahmojen kehittelyyn on syytä panostaa, sillä hyvin onnistuessaan henkilöt ovat eläviä, uskottavia ja tarinan kannalta aivan välttämättömiä – parhaassa tapauksessa heidän persoonallisuutensa muodostuu niin vahvaksi, ettei kirjoittaja voi panna heitä tekemään jotain oman luonteensa vastaista. Niin hahmojen kuin maailmankin suunnittelu on hyvä hoitaa mahdollisimman pitkälle jo ennen kirjoittamisen aloittamista.

Eri vuosien esiraadit ovat huomanneet novellien sijoittumista tutkiessaan, että tekstiympäristöönsä hyvin istuvat ja täyteläiset hahmot ennustavat järjestään hyvää pistesijaa. Useammassa sijoittuneessa tekstissä on perehdytty henkilön sisäiseen maailmaan, ristiriitoihin, pyrkimyksiin ja haaveisiin. Kirjoittaja on tehnyt työtä tullakseen tutuksi hahmonsa kanssa ja antanut hahmolle tilaa kasvaa ja kehittyä.

Novelli on suppea tarinamuoto, ja sen henkilögalleria on syytä pitää mahdollisimman pienenä. Erityisesti fantasiatarinoihin tuppaa ilmestymään kymmenkunta henkilöä, joiden edesottamuksia ei lyhyessä sivumäärässä ennätä kertoa. Joskus voikin olla hyvä ratkaisu yhdistää useampia henkilöitä yhdeksi, monipuolisemmin ja siksi myös uskottavammin toimivaksi henkilöksi.

Jokaisen henkilöhahmon pitäisi tuntua oikealta, elävältä ihmiseltä eikä yksiulotteiselta pahvinukelta. Kannattaa panostaa uskottaviin ja mielenkiintoisiin päähenkilöihin. Kirjoittajan on hyvä tuntea henkilönsä ja näiden elämäkerrat pääpiirteissään, vaikka niitä ei kannatakaan selostaa tekstissä. Mieti kuinka hahmojen taustat näkyvät heidän käytöksessään, puhetyylissään tai muiden reaktioissa. Kuvaa heitä heidän tekojensa ja tunteidensa kautta.

Lukijaa eivät kiinnosta nimettömien ja ominaisuudettomien hahmojen edesottamukset. Monesti etenkin fantasiatarinoissa törmää siihen, että kirjoittaja olettaa pelkän ammattinimikkeen, kuten vaikkapa "velho", riittävän hahmon kuvaukseksi. Mieti omia tuttaviasi tai vanhempiasi. Saisiko näiden persoonasta riittävän kuvan pelkän ammatin mainitsemalla?

Erityisesti fantasiassa henkilöhahmojen ulkonäkö on valitettavan usein yhtä heidän luonteensa kanssa. Epäsiisti tummatukkainen velho on paha. Nuori kaunis nainen on uljas sankari. Vältä stereotypiota. Jos on pakko luoda kaikkitietäviä tiedemiehiä tai pitkäpartaisia velhovanhuksia, yritä rikkoa stereotypiaa jollakin omalla näkemyksellä tai käänteellä.

Kuinka sitten kehitellä hahmoja? Niin hahmojen kuin maailman suhteen tärkeää on myös se, mitä ei kerrota tai sanota. Lukijan vaikutelma siitä, että teksti on syvää, syntyy siitä, että kirjoittaja tietää enemmän kuin lukija. Kirjoittaja voi hankkia itselleen tietoa henkilöistään ja maailmastaan kirjoittamalla luonnoksia, listoja, päiväkirjamerkintöjä, kuvauksia, esseitä tai rinnakkaistarinoita valmistuvalle novellille – tai vaikkapa piirtämällä. Syntyneestä materiaalista voi sitten tarpeen mukaan siirtää vihjauksia tai elementtejä varsinaiseen tekstiin. Kaikkea tuskin kannattaa kuitenkaan käyttää.

Henkilöiden motiivit ovat kaikki kaikessa. Jokaisen henkilön käyttäytymisen on oltava perusteltua. Miksi päähenkilö on tässä tilanteessa? Mikä on hänen tavoitteensa, ja millainen ristiriitatilanne seuraa? Jos päähenkilön elämään keskeisesti vaikuttava valinta tapahtuu yhdessä lauseessa, se voi tuntua lukijasta epäuskottavalta.

3.4. Nimet

Jos novellin päähenkilö jää kasvottomaksi ja sukupuolettomaksi olennoksi, jolla ei ole edes nimeä, voi lukijan olla vaikea samaistua ja sen myötä välittää, mitä tälle tapahtuu.

Jokaisella vähäpätöisellä sivuhenkilöllä ei toki tarvitse tai kannatakaan olla nimeä, mutta keskeisten henkilöhahmojen nimeäminen on yleensä suotavaa. Tyylikeinona nimettömyys voi joskus toimia hyvinkin – mutta usein idea kärsii siitä, että moni muukin kirjoittaja on keksinyt saman ajatuksen. Kannattaa pitää mielessä, että esiraati saattaa lukea peräperää useita novelleja, joissa päähenkilön nimeä ei ole kerrottu.

Nimettömiin päähenkilöihin liittyy myös se ongelma, että lukija joutuu koko ajan arvailemaan kuka tämä "hän" on, ja onko hän sama "hän", josta kerrottiin aiemmin.

Henkilöiden nimeäminen on taitolaji. Vaikka tuntuisi houkuttelevalta lainata nimiä television scifisarjoista tai hyllystä löytyvistä fantasiakirjoista, sitä ei voi missään nimessä suositella. Muista, että muutkin ovat nähneet samat sarjat ja lukeneet samat kirjat. Koeta sen sijaan käyttää omaa mielikuvitustasi, tai kokeile netistä löytyviä nimipankkeja ja nimigeneraattoreita. Jos olet epävarma nimen sukupuolesta, tarkista se. Joissakin Novaan lähetetyissä novelleissa on käytetty perustelematta miehen nimeä naisella ja päinvastoin.

Henkilöhahmojen nimillä voi tarinaan luoda juuri oikeanlaisen tunnelman tai sitten pilata koko novellin. Inkeri Vellilätty ei kuulosta näpsäkältä astronautilta, eikä edes haltia F'alagh'thaul itse osaa lausua omaa nimeään. Toisaalta myös persoonaton nimi (esim. Jack) voi lukijasta tuntua tylsältä.

Sf/f-novellit vaativat usein sitä, että kirjoittaja kehittää uusia termejä ja nimityksiä. Niidenkin kanssa kannattaa olla tarkkana ja ottaa netti ja oma mielikuvitus avuksi.

3.5. Novellin nimeäminen

Novellin nimeäminen on osa kirjoittajan ammattitaitoa. Se ei ole aivan helppoa, mutta se on silti yksi niistä asioista, joihin kannattaa panostaa, sillä nimi antaa ensivaikutelman novellista.

Hyvä nimi kuvaa novellia, mutta ei ole liian geneerinen. Monena vuonna Novassa on ollut samaan aikaan kisaamassa useita samannimisiä novelleja (esim. "Tähti", "Yksin"), joista lukija ei pysty jälkikäteen muistamaan nimen perusteella mitään. Pahimmillaan huono nimi saattaa vaikuttaa negatiivisesti lukukokemukseen, antaa vääriä lähtöoletuksia tai jopa paljastaa loppuratkaisun. Toisaalta liian taiteelliset ja monimutkaiset nimet saattavat vaikuttaa lukijasta turhalta diivailulta. Päähenkilön nimi on harvemmin hyvä tapa nimetä tarina. Myös yleisiä käsitteitä kannattaa varoa.

Jotkin Nova-novellit on nimetty aiheen vierestä. Jos novellin nimi on esimerkiksi "Koiranmuotoinen kanto", ja kyseinen kanto mainitaan vain yhdessä lauseessa päähenkilön kulkiessa sen ohi, ei novellin nimi vastaa sen sisältöä.

Jos novellin nimi ei ota syntyäkseen, kirjoita paperille lista novellistasi löytyvistä heitoista, ajatuksista ja sanoista ja kokeile, löytyisikö niistä jokin houkutteleva mutta ei liian paljastava nimi. Tarvittaessa käytä vaikka laulujen sanoituksia tai runojen säkeitä inspiraation lähteenä.

4. Kieli ja viimeistely

4.1. Kieli

Kirjoituskilpailussa on luonnollisesti merkitystä myös sillä, millaisella kielellä teksti on kirjoitettu. Kielikuvien käyttö rikastuttaa kieltä, samoin laajan sanavaraston käyttäminen. Kuluneita ja tahattoman koomisia ilmaisuja kannattaa kuitenkin varoa – ellei tarkoituksena ole tavoitella huumoria. Hiukset eivät valu olkapäille vesiputouksen lailla, eikä itku ole valtameri.

Kielellä voi aina leikkiä, mutta ei niin että ymmärrettävyys kärsii. Erilaisia tyylikeinoja voi myös käyttää, mutta esimerkiksi runollisuus kokee nopeasti inflaation. Liiallisesta lyyrisyydestä ja adjektiiveista syntyy estetiikkaähky, joka estää lukijaa eläytymästä tekstiin omilla ehdoillaan.

Erikoisten sanojen suomenkielinen kirjoitusasu kannattaa tarkistaa. Samalla on kuitenkin syytä pitää mielessä, että ylenpalttinen sivistyssanojen viljely voi tuntua lukijasta pröystäilevältä tai vaikeuttaa tekstin ymmärrettävyyttä.

Monille ei-sijoittuneille novelleille yleinen ongelma on ollut melodramaattisuus. Melodramaattisuutta voi ehkäistä ajattelemalla, että mitä enemmän kirjoittamasi tarina kuulostaa omalta kirjakielistetyltä puheeltasi, sen parempi se todennäköisesti on. Mikäli tarina ei kuulosta siltä, tähän pitää olla hyvä syy.

Jos sijoitat novellisi esimerkiksi myyttiseen menneisyyteen tai keskiaikaiseen maailmaan, ole varuillasi ettei tekstiin lipsahda nykyaikaisia termejä ja sanoja (esimerkiksi turisti, univormu ja niin edelleen). Mieti, millä tavalla henkilöt puhuvat kyseisessä maailmassa. Kreikkalais- tai latinalaisperäiset sivistyssanat fantasiamaailmassa elävän hahmon suussa luovat helposti epäuskottavan vaikutelman.

Sekavuutta voi puolestaan estää sidosteisuudella. Sidosteisuus tarkoittaa sitä, miten asiat liittyvät rakenteellisesti tai sisällöllisesti toisiinsa. Sidosteisuuden keinoja ovat esimerkiksi konjunktioiden ja viittaavien pronominien käyttö, lauserakenteiden tai tarinaelementin toisto sekä synonyymien käyttö. Sidosteisuutta luo myös tapahtumien kerrontajärjestys. Lukijan kannalta on tärkeää, että tekstiin on kirjoitettu auki kaikki se, mikä kirjoittajalla on päässään, jotta lukija voi seurata tarinaa.

4.2. Kielenhuolto

Oikeakielisyyteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, sillä kielivirheet ärsyttävät lukijaa ja ohjaavat hänen huomionsa pois itse asiasta. Nova-novelleissa yleisempiä virheitä pilkku- ja yhdyssanavirheiden lisäksi ovat olleet omistusliitteiden puuttuminen sekä relatiivisanan valinta.

Suomen kielessä on yksinkertaiset, puhekielestä poikkeavat säännöt sille, koska valitaan "joka" ja koska "mikä". Pilkkusäännöt ovat suomen kielessä erilaiset kuin englannissa. Tämä voi tuntua merkityksettömältä pikkuseikalta, mutta oikeaoppinen pilkutus rytmittää lauseita ja ohjaa lukijaa, mikä edistää tekstin luettavuutta ja sujuvuutta.

Kirjoittajilla on ollut ongelmia myös lauseenvastikkeiden kanssa. Niitä käyttämällä lauserakenteista tuppaa tulemaan raskaita. Monta kertaa auttaisi, jos kirjoittaja lukisi novellinsa ääneen: vaikeat lauserakenteet ja liian raskaat määritesumat erottaisi näin helpommin. Jos lauseenvastikkeita silti haluaa käyttää, on osattava käyttää niitä oikein. Lauseenvastikkeen yhteydessä ei käytetä pilkkua!

Siis ei näin: Mentyään kotiin, hän joi kupillisen kahvia.
Vaan näin: Mentyään kotiin hän joi kupillisen kahvia.

Dialogimerkinnöistä sekä repliikkiviiva että lainausmerkit ovat sallittuja. Tärkeää on muistaa, että välimerkkejä ei laiteta useampaa peräkkäin. Lisäksi suoran repliikin jälkeen tuleva pilkku tulee lainausmerkin jälkeen – englannissa tämä on toisin, mutta nyt kirjoitetaan suomeksi.

Esim. ei näin: "Minne sinä olet menossa?", hän kysyi.
Vaan näin: "Minne sinä olet menossa?" hän kysyi.
Sekä näin: "Olen menossa kotiin”, hän vastasi.

Apua kielivaivoihin saa kielioppisääntöjä kertaamalla ja erityisesti lukemalla runsaasti suomenkielistä kirjallisuutta. Kirjallisuuteen perehtymisestä on apua myös niille kirjoittajille, jotka ovat epävarmoja muotoseikoista. Vaikka novellin tärkein ominaisuus onkin sen sisältö, eivät ulkoiset seikat silti ole yhdentekeviä. Erityisesti kilpailuun tekstejään lähettävän henkilön voisi odottaa varmistavan esimerkiksi internetistä tai romaanista oikean tavan merkitä repliikit sen sijaan, että keksii sen omasta päästään.

Kovin hyvää vaikutelmaa ei myöskään anna sellainen novelli, joka on kirjoitettu yhteen tai kahteen pötköön tai ranskalaisilla viivoilla. Kilpailun ohjeita rivivälistä ja fontista on lisäksi syytä noudattaa, sillä ohjeiden laiminlyönnillä on oma vaikutuksensa siihen, miten novelli kilpailussa menestyy. Hyvin "taitettua" novellia on miellyttävä lukea.

4.3. Lauseet ja kappaleet

Liian pitkiä lauserakenteita kannattaa varoa. Lukija uuvahtaa, jos virkkeet ovat kuuden lauseen mittaisia ja niihin on ympätty lauseenvastikkeita ja paljon sanoja määritteleviä adjektiiveja ja adverbejä. Pisteitä ja pilkkuja ei kannata unohtaa.

Joissakin kilpailuun lähetetyissä teksteissä kirjoittajilla on ollut häiritsevä tapa kirjoittaa sivun mittaisia kappaleita. Tekstiin tulee rytmiä, kun muistaa katkaista putkena juoksevan tekstin riittävän usein. Myös repliikit on eriteltävä omiksi kappaleikseen: samassa kappaleessa ei saisi olla useamman henkilön repliikkejä ellei ole poikkeuksellista syytä tehdä näin.

Tekstin luettavuutta voi parantaa pitämällä huolen siitä, että kappaleet ovat eri pituisia. Tasapaksut kappaleet nimittäin tekevät tekstin lukemisesta uuvuttavaa. Puuduttavaa on sekin, jos virkkeet ja kappaleet toinen toisensa perään alkavat esimerkiksi "hän"-sanalla. Tekstiä kannattaa elävöittää ja rikastuttaa käyttämällä kieltä monipuolisesti ja oivaltavasti.

Sähköpostille ominainen kappaleiden erottaminen tyhjällä välilyönnillä on teksteissä vuosi vuodelta yleistynyt. Kaunokirjallisuudessa tämä on virheellinen merkitsemistapa. Toivomme, että jatkossa kappaleet sisennetään. Kaunokirjallisessa tekstissä välin tekeminen merkitsee ajassa tai paikassa tapahtuvaa katkoa eli luvun vaihtumista. Jos tyhjä riviväli on jokaisen kappaleen jälkeen, on teksti ikävän näköistä lukea – ja lisäksi lukija ei tiedä minne kirjoittaja on halunnut oikeasti katkon laittaa.

4.4. Viimeistely

Älä kirjoita koko novellia parissa päivässä ennen deadlineä, sillä se näkyy tarinan laadussa. Kun novelli on kirjoitettu, se kannattaa panna pöytälaatikkoon hautumaan. Kuukauden tai kahden jälkeen tekstiä voi katsoa uusin silmin. Uudelleenarviointi onnistuu vielä paremmin, jos novellin fontin vaihtaa ennen tekstin tulostamista, sillä silloin erilaiset ongelmat ja mahdolliset kirjoitusvirheet osuvat silmiin helpommin. Tekstiä lukiessa kannattaa miettiä sen sisältöä, rakennetta, kieliasua ym. ja kirjata ajatuksia muistiin. Tämän jälkeen novellista on aika kirjoittaa uusi, parempi versio.

Viimeistely tarkoittaa novellien kohdalla usein tiivistämistä. Novellissa kaiken pitäisi viedä tarinaa eteenpäin, mutta varsinkin tarinoiden alkupuolella on usein tyhjäkäyntiä. Kun olet saanut tekstisi valmiiksi ja tiedät miten tarina loppuu, mieti mikä on juonen kannalta oleellista, mikä pelkkää tyhjäkäyntiä. Myös dialogeja kannattaa mahdollisuuksien mukaan tiivistää.

Loogisuusvirheet kannattaa metsästää tekstistä läpi: koelukija on hyvänä apuna tässä. Loogisuusvirheet voivat olla juonellisia mahdottomuuksia, mutta myös pieniä lipsahduksia: juuri istumaan mennyt henkilö seisookin yhtäkkiä tai taistelusta uupunut velho pystyykin taas yllättäen taikomaan.

Ylipitkät repliikit kuulostavat luennoivilta ja usein myös epäuskottavilta. Niistä voi hankkiutua eroon aloittamalla lyhyellä repliikillä ja korvaamalla loppu kerrontaa käyttämällä. Tekstiä kannattaa myös lukea ääneen, jolloin on helpompi hahmottaa, millainen puhe kuulostaa aidolta.

Käytä koelukijaa, jos mahdollista. Ennen kilpailuun lähettämistä novelli kannattaisi luetuttaa yhdellä tai mielellään useammalla koelukijalla, jotka auttavat löytämään hämärät kohdat ja antavat arvokasta palautetta. Tällä tavoin kirjoittaja saa tietää, mitkä novellin osa-alueet vaativat erityistä huomiota. Jos koelukijasi eivät ymmärrä tekstiäsi, eivät niin tee todennäköisesti tuomaritkaan.

Muista myös kirjoitusvirheiden korjaus, sillä niiden jääminen tekstiin antaa kuvan huolimattomasta kirjoittajasta. Hyvin monet Novaan lähetetyistä novelleista ovat olleet akuutin oikoluvun tarpeessa. Tämä on yksi sijoittumiseen vaikuttava merkittävä seikka, joka olisi ollut helppo korjata luetuttamalla novelli jollakulla kielenhuoltoa edes jotenkuten hallitsevalla henkilöllä. Ohjeita itse opiskeltavaksi löytyy niin internetistä kuin uudemmista tai vanhemmista äidinkielen oppikirjoista. Esimerkiksi lauseenvastikkeiden pilkutusvirheet ovat hyvin ärsyttäviä, mutta valitettavan yleisiä kilpailuteksteissä.

Virheetöntä suomen kieltä oppii parhaiten lukemalla ja kirjoittamalla paljon. Monen kisaan lähetetyn novellin rakenteesta näkyy, että sitä ei milloinkaan ole lukenut kukaan muu kuin kirjoittaja itse, ja häneltäkin oman tekstin hauduttaminen on jäänyt kokonaan tekemättä tai ainakin hyvin vähälle. On ongelmallista, jos juoni tai ydinajatus eivät välity tekstistä lukijalle. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi alun ja lopun eriparisuutena: toisinaan ne tuntuvat olevan aivan eri teksteistä; tilkkutäkkityylinä, jolloin eri kirjoituskerrat näkyvät tekstissä; näkökulmanvaihdoksina, joita lukija ei pysty seuraamaan; turhina sivujuonina, sivuhenkilöinä tai selittelyinä; kielen yleisenä heikkoutena tai sisällön käsittämättömyytenä.