Lehdistötiedote 2009

NOVA 2009 voitto Kristiina Huttuselle

Valtakunnallisen Nova 2009 -novellikilpailun tulokset julkistettiin Finncon 2009 -tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla perjantaina 10.7. Ensimmäinen palkinto jaettiin Kristiina Huttusen novellille ”Endievo” (200 €). Toiseksi tuli Pekka Talikka novellillaan ”Pahka” (100 €) ja kolmanneksi Terhi Tarkiainen novellillaan ”Raja” (50 €). Nova on palautteellinen kirjoituskilpailu science fictionin ja fantasian kirjoittajille.

Tänä vuonna kymmenettä kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistui 73 kirjoittajaa yhteensä 99 novellilla. Novan tuomaristoon vuonna 2009 kuuluivat professori Liisa Rantalaiho, kirjailija, kustannustoimittaja Anne Leinonen, kriitikko ja novellisti Aleksi Kuutio, kriitikko Marianna Leikomaa sekä Kosmoskynän päätoimittaja Pasi Karppanen. Esiraatiin kuuluivat Kati Oksanen, Camilla Kantola ja Sanataidekoulu Kratin opiskelijoista muodostuva ryhmä.

Kilpailun esiraadin mukaan Novan anti oli yleisesti ottaen tasokasta. Suurimmassa osassa kilpailuun osallistuneista novelleista oli kiinnostavia aineksia tai mieleenpainuvia yksityiskohtia. Monet novellit oli kirjoitettu hyvin, vaikka keskeinen idea ei sopinutkaan Nova-kilpailun teemaan.

Muutaman kilpailunovellin keskeinen idea vaikutti epäuskottavalta. Useissa novelleissa ongelma oli, että raati ei ymmärtänyt tarinan keskeistä ideaa. Kielioppivirheet olivat yleisiä.

Kilpailuteksteissä suosittujen teemojen joukossa erottui kuolemanjälkeinen elämä. Muita yleisesti esiintyviä teemoja olivat esimerkiksi muodonmuutokset, erilaiset maailmat joiden välillä on yhteys sekä dekkarin ja scifin sekoitukset. Ajankohtaisia teemoja oli yllättävän vähän. Vain jokunen novelli otti teemakseen esimerkiksi laman.

Novan tarkoituksena on kannustaa kirjoittamaan sekä kouluttaa kirjoittajia. Kaikki osallistujat saavat yleispalautteen ja 25:n kärki henkilökohtaisen palautteen. Novan kymmenes juhlavuosi näkyy esimerkiksi siten, että lasten ja nuorten sanataidekoulu Kratista kutsuttu nuorten kirjoittajien valitsi yhtenä esiraatilaisena jatkoon päässeet novellit. Kilpailun järjestivät Suomen Tieteiskirjoittajat ry ja Turun Science Fiction Seura ry.

Tulokset

  1. Kristiina Huttunen: Endievo (200 €)
  2. Pekka Talikka: Pahka (100 €)
  3. Terhi Tarkiainen: Raja (50 €)
  4. Jaana Lehtiö: Tulokas (20 €)
  5. Timo Saarto: Kirkastumisen hetkiä (20 €)
  6. Timo Männikkö: Perhosia vatsanpohjassa (20 €)
  7. Milla Rauma: Portinvartijan tyttären totuuden mukainen vastaus (20 €)
  8. Auli Tourunen: Kolmesti kuollut (20 €)
  9. Solja Saarto: Mestari Hoettenin oppipoika (20 €)
  10. Saija Hellsten: Parempaa puutarhanhoitoa (20 €)

Lisätietoja: Katimaria Mustajärvi, nova2009(ättä)tsfs(piste)fi

NOVA 2009 -kirjoituskilpailun yleispalaute

Esiraadin yleiset terveiset

Tämänkin esiraadin näkemykset novellien hyvistä ja huonoista puolista olivat harvoin täsmälleen samanlaisia. Joskus ne olivat jopa päinvastaisia. Palautetta lukiessa kannattaa siis huomioida, että tekstien ominaisuuksia luetaan ja nähdään eri tavalla. Jos teksti ei ole päässyt jatkoon, se ei tarkoita automaattisesti sitä, että se on toivoton tai täysin kelvoton. Voi jopa olla, että tuomaristoon ei sattumalta vain osunut tarpeeksi ihmisiä, joiden käsitys parhaasta kirjallisuudesta osuu yksiin jonkin karsiutuneen tekstin kanssa.

Kilpailun anti oli yleisesti ottaen tasokasta. Suurimmassa osassa kilpailuun osallistuneista novelleista oli kiinnostavia aineksia tai mieleenpainuvia yksityiskohtia. Monet novellit oli kirjoitettu hyvin, vaikka keskeinen idea ei mahdollisesti toiminutkaan tai ei ollut luontevaa spefiä.

Muutaman kilpailunovellin keskeinen idea vaikutti epäuskottavalta. Hieman useammassa novellissa ongelma oli, että raati ei ymmärtänyt keskeistä ideaa. Sekavuutta oli toisinaan juonessakin: kohtaukset näyttivät seuraavan toistaan (juonellisesti) hyppien. Muita yksittäisten kohtausten ongelmia oli epäuskottavuus tai sitten runsaus, eli joitakin kohtauksia olisi voinut karsia.

Kielioppivirheet olivat yleisiä. Muutamalla novellilla oli ongelmia possessiivisuffiksin käytössä, esimerkki: p.o. "minun ideani", ei "minun idea". Koko kilpailunovellien joukosta löytyi toisaalta harvoja sellaisia, joissa kielioppi- tai kirjoitusvirheitä oli vilisemällä.

Melodramatiikka ja kehittelemättömät kliseet näyttivät olevan yllämainittuja yleisempi (ja usein vähemmän vakava) ongelma. Kliseitähän ei usein voi välttää, mutta niitä on syytä jalostaa riittävästi, jotta tekstistä tulee kiinnostava.

Yksi novelleista karsiutui jatkosta novellille sopimattoman rakenteensa vuoksi.

Vaikka raatilaiset olivatkin osittain erimielisiä, novellijoukosta erottui melko selvästi kärki ja häntäpää. Kielioppi- ja kirjoitusvirheitä oli joissakin jatkoonkin päässeissä novelleissa, vaikka vähemmän kuin keskimäärin. Jatkoon päässeissä novelleissa itse tarinalla oli painoarvoa ja niin oli myös kiinnostavilla, raadille uusilla ideoilla.

Teemoista

Vuonna 2009 kuolemanjälkeinen "elämä" oli yksi yleisimmistä kisan teemoista. Muita yleisesti esiintyviä teemoja oli esimerkiksi muodonmuutokset, erilaiset maailmat joiden välillä on yhteys sekä dekkarin ja scifin sekoitukset. Ajankohtaisia teemoja oli yllättävän vähän. Vain jokunen novelli otti teemakseen laman. Lisäksi muutamaan kertaan toistuvia teemoja oli päähenkilön muuttuminen ihmisestä koneeksi, sukupuolten äärimmilleen viedyt alistussuhteet ja vampyyrit.

Ne novellit, joista oli löydettävissä teema, menestyivät kilpailussa paremmin kuin sellaiset, joista teemaa ei ollut löydettävissä tai jossa se oli luonteeltaan liian pinnallinen, yleinen tai abstrakti. Esimerkiksi novellit, joiden teemoiksi oli luettavissa riisto yhteisössä tai yksilön pyrkimys rauhaan, menestyivät kilpailussa paremmin kuin sellaiset, joissa teemana oli esimerkiksi yksinäisyys, rakkaus tai väkivalta yleisellä tasolla. Kilpailussa menestyneissä novelleissa teema ja henkilöiden ristiriidat ja pyrkimykset liittyivät eheästi toisiinsa.

Kliseet ovat ikuinen ongelma. Tai oikeammin kliseiden kehittelemättömyys on ikuinen ongelma. Jokainen kirjoittaja saa ja joutuu käyttämään kliseitä. Kyse on vain siitä, kuinka niitä käytetään. Kliseet voi kääntää ympäri, niitä voi yhdistellä uusin tavoin tai niitä voi käyttää lähtökohtana jollekin uudelle. Runsas lukeminen - kaiken kirjallisuuden, mutta eritoten oman genren - auttaa tunnistamaan kliseet ja kääntämään ne voitoksi. Suurinta osaa aiheista, joihin rakastut, on jo käyttänyt joku muu.

Varo romansseja. Romanssi itsessään on hieno aihe/laji, mutta scifiä tai fantasiaa kirjoitettaessa vaarallinen. Monesti on niin, että vampyyrin tai enkelin voisi korvata naapurinpojalla juonen siitä pahemmin kärsimättä. Kilpailuun osallistui monia tekstejä, joissa romanssi-elementti oli liian yksioikoinen ja vahva. Jos aiot kirjoittaa novellin, joka liittää yhteen romantiikkaa ja SF/F:aa, lue myös romanttista kirjallisuutta välttääksesi sen kliseitä. Ellet ole tähän halukas, vältä liian pitkälle vietyjä romanttisia teemoja.

Tyylistä ja kertomisen keinoista

Melodramaattisuus oli ei-sijoittuneissa novelleissa yleinen ongelma. Melodramaattisuutta voi ehkäistä ajattelemalla, että mitä enemmän kirjoittamasi tarina kuulostaa omalta kirjakielistetyltä puheeltasi, sen parempi se todennäköisesti on. Mikäli tarina ei kuulosta siltä, tähän pitää olla hyvä syy. Erilaisia tyylikeinoja on aina mahdollista ja toivottavaa käyttää, mutta esimerkiksi runollisuus kokee nopeasti inflaation. Liiallisesta lyyrisyydestä ja adjektiiveista syntyy estetiikkaähky, joka estää lukijaa eläytymästä tekstiin omilla ehdoillaan.

Kirjoittajan tehtävä on etsiä omaa tapaansa ilmaista. Ei pidä koettaa sanoa asioita hienosti vain hienosti sanomisen takia, vaan koska sillä on tekstin sisällön kannalta tarkoitus. Tekstin tyylin pitää aina palvella merkitystä.

Sama pätee rakenteeseen. Suuressa osassa novelleista rakenteelliset keinot luoda merkitystä oli jätetty kokonaan käyttämättä. Joissakin tapauksissa rakenteellisia keinoja oli yritetty käyttää, mutta ne tuntuivat päälle liimatuilta

On kiinni kirjoittajasta, missä järjestyksessä tarina hänelle syntyy ja missä järjestyksessä sen kirjaa ylös. Tarina voi syntyä kohtauksittain ajan kulusta riippumasta, tarinanomaisesti yhtenäisenä jatkumona, jne. Joka tapauksessa kronologisen tarinan järjestäminen uudelleen voi tuoda novellille syvyyttä ja lisämerkityksiä niin kauan kuin se ei muodostu itsetarkoitukseksi.

Isoja elementtejä ei pidä koskaan repiä lukijan silmien eteen tyhjästä. Kun lukija törmää johonkin yllättävään, hänen pitää kyetä katsomaan taakse ja näkemään, kuinka juuri koettu sopii kuvioon. Esimerkiksi eräässä novellissa tarinan pääasiallinen ongelma, henkilöhahmoon kohdistunut kirous, tuli nopeasti ja puun takaa. Loppuhuipennus pitää pohjustaa ja sille pitää antaa riittävästi aikaa toteutua.

Viimeistelystä

Esiraati ei voi kylliksi korostaa sitä, että tekstit on syytä luettaa kriittisellä ja mahdollisimman asiantuntevalla henkilöllä tai henkilöillä ennen niiden kilpailuun lähettämistä. On tietenkin oma taitolajinsa seuloa jyvät akanoista myös palautteen suhteen, mutta sellaiset perusasiat kuin oikeinkirjoitus, ymmärrettävyys ja tyylin mahdollinen koomisuus selvinnevät suhteellisen helposti.

Hyvin monet novelleista olisivat olleet akuutin oikoluvun tarpeessa. Tämä oli yksi sijoittumiseen vaikuttava merkittävä seikka, joka olisi ollut helppo korjata luetuttamalla novelli jollakulla kielenhuoltoa edes jotenkuten hallitsevalla henkilöllä. Ohjeita itse opiskeltavaksi löytyy niin internetistä kuin omista uudemmista tai vanhemmista äidinkielen oppikirjoista. Esimerkiksi lauseenvastikkeiden pilkutusvirheet ovat hyvin ärsyttäviä, mutta valitettavan yleisiä kilpailuteksteissä.

Henkilöhahmoista

Henkilöitä pitää tarinassa olla sopiva määrä. Toistaiseksi esiraati ei ole törmännyt novelliin, jossa olisi liian vähän henkilöitä. Päinvastoin on kyllä käynyt. Henkilögallerian suhteen vähemmän on siis enemmän. Lukijan pitää voida keskittyä henkilöihin.

Henkilöillä on oltava riittävästi muttei kuitenkaan liikaa ominaisuuksia. Sekä liiat että liian vähät ominaisuudet tekevät hahmosta pinnallisen, siis sellaisen, ettei lukija pysty muodostamaan henkilöstä kuvaa itselleen. Esimerkkeinä voisivat toimia vaikkapa "sellainen barbaari" tai "kateellinen, kauneudentajuinen ja tosi väkivaltainen vampyyri-naismerirosvo-puolihaltija, joka on adoptiovanhempi".

Hahmojen kehittelyyn olisi syytä panostaa. Esiraati huomasi novellien sijoittumista tutkiessaan, että tekstiympäristöönsä hyvin istuvat ja täyteläiset hahmot ennustivat järjestään hyvää pistesijaa. Kuinka sitten kehitellä hahmoja? Niin hahmojen kuin maailman suhteen tärkeää on myös se, mitä ei kerrota tai sanota. Lukijan vaikutelma siitä, että teksti on syvää, syntyy siitä, että kirjoittaja tietää enemmän kuin lukija. Kirjoittaja voi hankkia itselleen tietoa henkilöistään ja maailmastaan kirjoittamalla luonnoksia, listoja, päiväkirjamerkintöjä, kuvauksia, esseitä tai rinnakkaistarinoita valmistuvalle novellille - tai vaikkapa piirtämällä. Syntyneestä materiaalista voi sitten tarpeen mukaan siirtää vihjauksia tai elementtejä varsinaiseen tekstiin. Kaikkea tuskin kannattaa käyttää.

Useammassa sijoittuneessa tekstissä oli perehdytty henkilön sisäiseen maailmaan, ristiriitoihin, pyrkimyksiin ja haaveisiin. Kirjoittaja oli tehnyt työtä tullakseen tutuksi hahmonsa kanssa ja antoi hahmolle tilaa kasvaa ja kehittyä.

Tuomariston terveiset finalistinovellien annista

Tuomaristo sai luettavakseen esiraadilta 26 novellia: mukana oli hienoja oivalluksia, omaperäisiä ideoita ja sitten myös tekstejä, joissa olisi korjattavaakin. Usemmiten virheet olivat pieniä, ja helposti editoitavissa kuntoon: tuomariston tehtävänä oli valita palkittavat ja paremmuusjärjestystä mietittäessä täytyi olla ankara. Tuomaristo joutui pohtimaan, arvottaako hyvää mutta kömpelyyksiin sortuvaa tarinaa, tai mitä ajatella hyvin kirjoitetusta tarinasta, jonka elementit ovat kuitenkin tuttuakin tutumpia.

Finalistit jakautuivat aika selkeästi niihin, jotka saivat tuomariääniä ja puolikkaaseen, joka ei saanut pisteitä. Noin puolessa tarinoista oli ideoiltaan mielenkiintoisia kehitelmiä, mutta niistä puuttui henkilöhahmojen kautta tuleva tarinallisuus, oli liikaa toistoa tai tarinan pointtia oli vaikea löytää ihan kelvollisista lähtöasetelmista huolimatta. Loppujen lopuksi omien suosikkien valitseminen oli helppoa: niissä on selkeä juonellinen kaari, tarina joka ei lässähdä lopuksi (vaikka tosin voi olla ennalta arvattava loppuratkaisu), sekä kohtuullisen hyvä, lähes virheetön kaunokirjallinen kerronta. Hyvä idea ei riitä, on osattava tehdä sillä idealla jotakin mielekästä. Joillekin kirjoittajille voisi antaa tukistuspalkinnon hyvien aineksien haaskaamisesta. Pienet virheet annettiin anteeksi, ja aloitteleville kirjoittajille kisa on tarkoitettukin.

Tänä vuonna oli monessa novellissa yllättävän viimeistelemätöntä kieltä: kieli töksähteli, lauseenvastikkeiden pilkutus, yhdys sana virheitäkin oli, pompöösit ilmaukset, joista tuli tahattoman koomisia jne. Siksipä kisassa erottui positiivisesti, jos osasi kirjoittaa elävää kaunista kieltä! Moni teksti paranisi uudelleenkirjoittamalla. Kirjoittajien kannattaa selvittää itselleen, kuka on tekstin päähenkilö ja mikä on hänen kannaltaan novellin oleellinen tarina - ja kuinka saada lukijan huomio kohdistetuksi juuri tarinan keskeisimpään antiin. Mitä tekstillä halutaan sanoa, ja mikä olisi parhain keino viestin välittämiseksi? Tajunnanvirtakerronta vain siksi, että on kiva latoa asioita peräjälkeen, ei useimmiten ole lukijan kannalta mielekäs lopputulos.

Johdannot ja loppujäähdyttelyt joutavat pois. Nimistöön kannattaa kiinnittää huomiota: että henkilöiden nimet ovat johdonmukaisesti samasta kulttuurista. Asioita ei tarvitse toistaa ensin suorassa kerronnassa ja sitten dialogissa. Dialogin napakkuuteen on syytä muutoinkin kiinnittää huomiota.

Kisassa sijoittumattomuus ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikki olisi mennyt pieleen: tuomaristo sai luettavakseen lukuisia lupaavia tekstejä, jotka osoittivat kirjoittajapotentiaalia. Jos yksittäinen teksti ei onnistu, eikä se korjaamallakaan muutu menestystarinaksi, kannattaa ottaa kirjoitustyö harjoituksena ja laittaa energiansa seuraaviin teksteihin. Ensi kerralla lopputulos voi hurmata lukijansa!